Strand.ee

Viron tasavallassa on saatettu voimaan poikkeustila ja haluamme siihen liittyen ilmoittaa, että suljemme hotellin tilapäisesti , kunnes kriisitilanne poistuu.

Katsomme, että se on ainoa mahdollinen toimintatapa, jotta voisimme suojata meidän asiakkaita ja henkilökuntaa sekä estää viruksen leviämisen. Pyydämme ajanjaksolle 17.03 – 30.04.2020 kohdistetut varaukset mahdollisuuksien mukaan joko siirtämään tai peruuttamaan. Arvioimme tilannetta jatkuvasti ja uusista päätöksistä ilmoitamme ensi tilassa.

 

Strandin tiedotus Covid 19 viruksen leviämiseen liittyvään tilanteeseen liittyen

Hyvä Strand SPA:n ja Konverentsihotellin asiakas!

Haluamme vakuuttaa teille, että meidän asiakkaiden hyvinvointi on meille ensiarvoisen tärkeä. Ymmärrämme hyvin, että Covid 19 viruksen maailmanlaajuinen leviäminen on erittäin huolestuttava ilmiö. Haluamme, että meidän asiakkaamme kokisivat olonsa turvalliseksi ja sen vakuutena haluamme kertoa, mitä toimenpiteitä olemme toteuttaneet ja toteuttamassa estääksemme viruksen leviämisen hotellin tiloissa. Sen lisäksi ilmoitamme uusista varauksen peruuttamisen ehdoista.

Varausten muuttaminen 17. maaliskuuta 2020 alkaen

Tilanteen epävakaudesta johtuen on meidän asiakkaille tullut paljon kysymyksiä ja tilanne edellyttää suurempaa joustavuutta koskien jo olemassa olevia ja tulevia matkasuunnitelmia ja varauksia. Tämän johdosta päätimme, että kaikki asiakkaat, jotka ovat varanneet majoituksen tai konferenssivarauksen 13. maaliskuuta ja 1. toukokuuta 2020 välisenä aikana, voivat halutessaan muuttaa tai peruuttaa varauksensa maksutta. Kaikkien muutettujen/siirrettyjen varausten osalta jäävät voimaan olemassa olevan varauksen ehdot ja hinnat. Muutokset astuvat voimaan 17. maaliskuuta 2020 kaikkien varausten osalta, jotka kohdistuvat 17. maaliskuuta ja 1. toukokuuta 2020 väliseen aikaan.

Yhteistyössä meidän liikekumppaneiden kanssa vakuutamme teille, että palautamme kaikki ennakkomaksut ja luovumme peruutusmaksujen soveltamisesta sellaisten varausten yhteydessä, joiden peruuttaminen on johtunut Covid19 viruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta. Pyydämme ymmärtäväistä suhtautumista ja kärsivällisyyttä koskien varausten peruutusten ja muutosten käsittelyn selvittämistä ja varausmaksujen palauttamista, sillä tilanteesta johtuen on kyselyjen ja peruutusten määrä huimasti kasvanut ja näiden tehtävien hoitamiseen kuluu tavanomaista enemmän aikaa.

Runsaan tietomäärän ja kysymysten laajuuden johdosta kuluu yksittäisiin tapauksiin liittyviin kysymyksiin vastaamiseen enemmän aikaa. Tämän johdosta pyydämme, että ennen meihin yhteyden ottamista pohtisitte mahdollisena ratkaisuna tilauksen/varauksen muuttamista ja siirtämistä ja olette suorittanut kaikki mahdolliset toimet meidän verkkoympäristössä, jos olette tehnyt myös varauksen verkkopalvelun kautta.

 

Annamme meidän työntekijöille ja asiakkaille jatkuvasti tärkeitä tietoja ja neuvoja. Pidämme työntekijät jatkuvasti ajan tasalla Viron terveysviraston ja hallituksen antamien viime hetken ohjeiden osalta. Olemme valmiita reagoimaan nopeasti, jos tilanne näin vaatii.

Toivomme, että kaikki edellä kuvatut muutokset suovat teille lisää varmuutta omien suunnitelmien tekemisessä. Uskomme, että yhteistyö ja avuliaisuus ovat juuri kriisin aikana kaikkein tärkeimpiä avainsanoja ratkaisujen löytymiseen. Toivotamme teidät aina tervetulleiksi meille, kunhan tämä kriisitilanne on selvitetty ja olemme palanneet tavanomaiseen rytmiin.

Kiitämme ymmärtäväisestä suhtautumisesta ja vakuutamme tekevämme kaiken voitavamme tilanteen aiheuttamien ongelmien poistamiseen parhaalla mahdollisella tavalla ja meidän asiakkaiden hyvinvoinnin varmistaminen on meille kaikkina aikoina kaikkein tärkein tavoite ja tehtävä.

 

Ystävällisin terveisin

 Strand Spa and Conference Hotel

 
Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä kylpylähotellin vastaanottoon soittamalla +372 44 75370 tai sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.